Ajankohtaista työlainsäädännöstä – yhteistoimintamenettelyistä ja lomautuksista uudistuksia
LAKI TYÖSOPIMUSLAIN VÄLIAIKAISESTA MUUTTAMISESTA
Laissa otetaan kantaa myös koeaikana tapahtuvaan työsopimuksen purkamiseen. Sen saa purkaa aiemmin mainitun painavan syyn lisäksi nyt myös tuotannollis -taloudellisista syistä johtuen.
Lomauttamisen perusteiden osalta työnantaja saa lomauttaa työntekijän, jos:
1) hänellä on 7 luvun 3 §:ssä tarkoitettu taloudellinen tai tuotannollinen peruste työsopimuksen irtisanomiseen; tai
2) työ tai työnantajan edellytykset tarjota työtä ovat vähentyneet tilapäisesti eikä työnantaja voi kohtuudella järjestää työntekijälle muuta sopivaa työtä tai työnantajan tarpeita vastaavaa koulutusta; työn tai työn tarjoamisedellytysten katsotaan lomauttamisen perusteena vähentyneen tilapäisesti, jos niiden voidaan arvioida kestävän enintään 90 päivää.
Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä myös sopia määräaikaisesta lomauttamisesta silloin, kun se on tarpeen työnantajan toiminnan tai taloudellisen tilan vuoksi.
Työnantaja saa lomauttaa työehtosopimuksen perusteella valitun luottamusmiehen ja luottamusvaltuutetun vain erikseen säädetyillä perusteilla.
Työnantajan on ilmoitettava lomauttamisesta työntekijälle henkilökohtaisesti viimeistään viisi päivää ennen lomautuksen alkamista. Jos työnantaja on valtio, kunta, kuntayhtymä, Kansaneläkelaitos, Ahvenanmaan maakunnan hallitus, evankelis-luterilainen kirkko tai ortodoksinen kirkko, ilmoitus on kuitenkin tehtävä 14 päivää ennen lomautuksen alkamista. Jos ilmoitusta ei voida toimittaa henkilökohtaisesti, sen saa toimittaa kirjeitse tai sähköisesti samaa ilmoitusaikaa noudattaen. Ilmoituksessa on mainittava lomautuksen peruste, sen alkamisaika ja kesto tai arvioitu kesto.
Ilmoitusvelvollisuutta ei ole, jos työnantajalla ei ole koko lomautusaikaan kohdistuvaa velvollisuutta maksaa työntekijälle palkkaa muun työstä poissaolon vuoksi.
Ilmoitus on annettava tiedoksi lomautettavien työntekijöiden edustajalle.
LAKI YHTEISTOIMINNASTA YRITYKSISSÄ ANNETUN LAIN 51 §:N VÄLIAIKAISESTA MUUTTAMISESTA
Jos työnantajan harkitsemat irtisanomiset tai osa-aikaistamiset kohdistuvat alle kymmeneen työntekijään, työnantajan katsotaan täyttäneen tässä luvussa tarkoitetun neuvotteluvelvoitteensa, kun neuvotteluja on käyty tässä luvussa tarkoitetulla tavalla 14 päivän ajanjaksona niiden alkamisesta, jollei yhteistoimintaneuvotteluissa sovita toisin.
Jos työnantajan harkitsemat irtisanomiset tai osa-aikaistamiset kohdistuvat vähintään kymmeneen työntekijään, työnantajan katsotaan täyttäneen tässä luvussa tarkoitetun neuvotteluvelvoitteensa, kun neuvotteluja on käyty vähintään kuuden viikon ajanjaksona niiden alkamisesta, jollei yhteistoimintaneuvotteluissa sovita toisin. Neuvotteluajanjakso on kuitenkin 14 päivää yrityksessä, jonka työsuhteessa olevien työntekijöiden määrä on säännöllisesti vähintään 20 mutta alle 30.
Yrityksen ollessa yrityksen saneerauksesta annetussa laissa (47/1993) tarkoitetun saneeraus- menettelyn kohteena neuvotteluaika on 14 päivää neuvottelujen alkamisesta.
Työnantajan harkitessa työntekijän lomauttamista, työnantajan katsotaan täyttäneen tässä luvussa tarkoitetun neuvotteluvelvoitteensa, kun neuvotteluja on käyty tässä luvussa tarkoitetulla tavalla viiden päivän ajanjaksona niiden alkamisesta, jollei yhteistoimintaneuvotteluissa sovita toisin.
Kansaneläkelaitoksen osalta neuvotteluaika on kuitenkin 14 päivää, jos lomauttamiset kohdis- tuvat alle kymmeneen työntekijään taikka enintään 90 päivää kestävät lomauttamiset kohdistuvat vähintään kymmeneen työntekijään. Muissa tapauksissa neuvotteluaika on kuusi viikkoa.
Muutokset on syytä huomioida ja annamme mielellämme lisätietoja aiheeseen liittyen.