Blog

TRUST toimi Elon neuvonantajana Carunan yritysjärjestelyissä

Aiemman vuoden 2020 syksyllä toteutetun yrityskauppatutkimuksemme mukaan jopa 25% haastatelluista yrityksistä suunnitteli yrityskauppoja ja energia-sektori todettiin yhdeksi aktiivisista sektoreista.

Trustin tiimi onkin ollut myös aktiivinen näillä alueilla ja viimeisimmässä toimeksiannossamme avustimme Eloa sähkönsiirtoyhtiö Carunan viimeaikaisessa yritysjärjestelyssä, jossa yhdysvaltalainen pääomasijoittaja KKR ja kanadalainen Ontario Teachers’ Pension Plan Board (OTPP) ovat ostaneet 1.3.2021 First Sentier Investorsin omistusosuuden Carunasta ja omistavat nyt yhtiöstä kumpikin 20 prosentin osuuden. Lisäksi ruotsalainen eläkerahasto AMF on ostanut yritysjärjestelyssä Kevan 12,5 prosentin osuuden ja kanadalainen eläkesijoittaja OMERS on sopinut myyvänsä 40 prosentin osuutensa KKR:lle ja OTPP:lle, kun viranomaisluvat tähän on saatu. Yritysjärjestelyiden jälkeen Elo jatkaa pitkäaikaisena sijoittajana 7,5 prosentin osuudella.

Elon lehdistötiedotteesta:

“- Elo on omistanut Carunaa vuodesta 2014. Haluamme jatkaa yhtiön kotimaisena sitoutuneena omistajana ja pitkäaikaisena infrasijoittajana. Caruna on kannattava ja hyvin johdettu yhtiö, jolla on vakaat kasvunäkymät, kertoo Elon toimitusjohtaja Satu Huber.

Elo sijoittaa hoitamaansa eläkevarallisuutta maantieteellisesti ja omaisuuslajeittain hajauttaen. Infrastruktuurisijoitusten osuutta on lisätty viime vuosina ja Caruna on Elolle merkittävä sijoitus. Se tarjoaa tasaista ja ennustettavaa tuottoa yli ajan ja toimii osaltaan tasetta vakauttavana tekijänä sijoitusmarkkinoiden liikkeissä. 

– Omistuksemme Carunassa sopii hyvin myös Elon ilmastostrategian tavoitteisiin. Sähkönsiirto on merkittävässä roolissa hiilineutraalissa energiamurroksessa, kun yhteiskuntamme sähköistyy ja uusiutuvan energian tuotanto lisääntyy. Nämä muutokset asettavat verkolle kovia vaatimuksia, joihin Caruna Suomen suurimpana sähkönsiirron toimijana on varautunut hyvin, Satu Huber sanoo.” 

Lue lisää aiheesta täältä.